Kirjoitin jokin aika sitten kirjeen
ensimmäisen työmaani johtajalle.
Tällä viikolla oli posti tuonut minulle kirjeen!
Kirjeen, joka oli persoonallisen näköinen; sillä
se oli täynnä erilaisia hauskoja merkkejä!!!
Kumma tunne valtasi mielen.
Hieman jännitti aukaista tuota kirjettä ja toisaalta
olin iloinen ja aika otettu...sillä olihan kirje entiseltä
esimieheltäni!
Aikaa tuosta kaikesta on kulunut nyt aika tarkalleen
25 vuotta...olin
tuolloin
kokonaisen vuoden siellä harjoittelijana
sekä opiskelujeni alkuaikoina tein pieniä sijaisuuksia lähinnä
loma-aikoihin tuolla kyseisellä työmaalla.
Muistot siltä ajalta ovat hyviä sekä vahvoja ja koen vieläkin,
että opin paljon asioita, jotka ovat vaikuttaneet
minuun
varmasti !
Tuon työmaan naisjohtaja oli vahva ja persoonallinen
nainen. Hänestä huokui varmuutta sekä rohkeutta, jota en voi
kun ihailla. Meitä oli parhaillaan kolme tyttöä "hänen opissaan"
ja uskon, että meille kaikille tytöille jäi takataskuihin paljon hyviä
oppeja, kuin itse käytöstapojakin, jotka toivon mukaan
pystymme siirtämään eteenpäin!
Oli ihanaa kuulla hänestä ja hänen elämästään.
Joskus on palkitsevaa, että tekee vain asiat eikä vaan
jätä niitä ajatuksen asteelle!!!
Aikaisempi postaukseni asiaan liittyen:
Toivottavasti kuulen vielä hänestä...
on ihanaa saada vanhoja tärkeitä ihmisiä elämään,tai edes kuulla kuulumisia:))tällä iällä se nousee arvoon arvaamattomaan:)
VastaaPoistaCamilla: Niinpä, iän karttuessa sitä
Poistakelailee elettyä elämää hieman uudelta
kantilta ja tosiaankin huomaa, että on
upeaa saada kuulla tärkeistä ihmisistä
kuulumisia ja vaihtaa hieman ajatuksia!
Aurinkoista viikonloppua teille kaikille!