Wanhaa ja valkoista elämää keskellä kaupunkia!

Wanhaa ja valkoista elämää keskellä kaupunkia!

tiistai 31. tammikuuta 2012

Nimpparipäivänä...




Meillä on kaikkien lasten nimipäivät
sattuneet sattumalta aika likikkäin...
ja nyt olemme niitä sitten juhlineet
"viime kuukausina".
Kovin suureellisesti tosin emme 
nimppareita juhli mutta muistamisen ja
huomioimisen paikka se on aina ollut!

Nimpparipäivänä sankari saa toivoa joko
aamupalan sänkyyn tai rasian vaikka suklaata...
tai sitten pienen pienen lahjakortin itselle ja vain
itselle mäkkäriin! Ja arvatkaapa mikä on ollut
suosituin?
 Aivan ehdottomasti aamupala sänkyyn!!!

Nappasimpa viimeisestä aamupala -tarjottimesta
kuvankin ennenkuin läksimme sitä mieheni
kanssa tyttärellemme viemään...
"Paljon onnea vaan..." kajautimme
kahdestaan ojentaessamme aamupalaa
itse päivänsankarille.


Ps. Joku muukin tärkeä henkilö täyttää
tänään pyöreitä...mutta he ovat parasta aikaa maailman
äärissä sitä juhlimassa, toivottavasti hänkin
on saanut aamupalan sänkyyn... ;)


maanantai 30. tammikuuta 2012

Verhoton kyökin ikkuna




Kokeilen kyökimme ikkunaa
verhottomana;

sillä otin pois jo jokin aika sitten
laskosverhon ja nyt lähti sitten
valkoinen sivuverhokin!

Hhmm.

Taidan antaa olla toistaiseksi näin!



Ulkona on tällä hetkellä hurjat lukemat
pakkasta...
mutta onneksi sisällä on lämmin.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Hiihtämässä



Kyllä! Hiihtäminenkin on mahdollista
keskustassa...sukset vain kantoon ja
muutamien askelten päästä alkavat 
ladut...tosin vielä ne mutkittelevat rannalla
mutta kohta varmaan päästään hiihtämään tai
potkukelkailemaan järvenkin jäälle...



Voi miten kaunista onkaan joka paikassa
ja miten tuo ihana aurinko saa aikaan hyvää oloa...

Tänään teimme kokeeksi "luomuruokaa",
maistelimme luomu -perunoita karjalanpaistin
kanssa sekä kokeilimme myöskin loumu -punajuuria
ja arvatkaapa mitä, mieheni pyynnöstä ostimme
ensimmäisen tuokkosen mämmiäkin, hhm. kyllä, 
luomu -mämmiä. Ja täytyy todeta, että
kyllä ne maistuivat hyvälle!

Tuota ruuan puhtautta ja sen -tuomaa hyvää
oloa- tulee kyllä äitinä pohdittua paljon.
Sillä uskon kyllä, että sillä on suuri merkitys 
miten ja mitä me syömme...



Oikein kaunista alkavaa
viikkoa teille kaikille näiden
kuvien kera...


lauantai 28. tammikuuta 2012

Hauskaa talvipäivää...


Tämä aamu alkoi hassusti, sillä
"heräsimme" ovisummeriin!

Mieheni setähän se siellä kolkutteli oven
takana hyväntuulisena...
hänen aamu oli alkanut omalla tavalla
hauskasti, sillä hän oli jäänyt junaan pakosti
vailla suunnitelmaa lähteä sen edemmäksi;
sillä kun hän oli kantamassa siskonsa 
matkatavaroita junaan... oli juna lähtenytkin  
liikkeelle. Sen jälkeen eivät ovet enään auenneetkaan 
ja niimpä me saimme iloksemme yllätysvieraan!!!

-Ja voi tuota naurua ja elämää mikä siitä
syntyikään kun kävimme asiaa läpi-


Siis mikä ihana ilma onkaan
tänään hemmotellut meitä!

Pakkasta ja aurinkoa...

Meiltä on vain muutamien askelten
päässä upeat ulkoilupuitteet...joten
ei voisi uskoa, että asumme aivan
kaupungin ytimessä!?

Päivän olemme nauttineet
ulkoilmasta ja auringosta...



Joku ei voinut vastustaa kiusausta...
hei, tehdäänkö lumienkeleitä?

perjantai 27. tammikuuta 2012

Tunnelmallista iltaa!



Jälleen viikko takana ja viikonloppu
edessä... siis yksi käyttämätön viikonloppu!

Kynttilän sytyttelin viikonlopun kunniaksi 
ruokahuoneemme pöydälle sillä näin oli kiva syödä
ja jutella päivän polttavat asiat heti tuoreeltaan
ja aloitella wiikonloppua.
Kynttilän alla olevaa kaunista teräsvatia,
jaksan hämmästellä, lähinnä sen "omaa tarinaa"...

Mielestäni talven tunnelmaan sopii mainiosti 
Alvar Aallon suunnittelema kauniin yksinkertainen, teräsvati.
Vatia katsellessa jaksan hämmästellä, että tuo muotoilu
on jo peräisin vuosilta 1936-1937...
siis aika samoihin aikoihin kun tätä meidän taloamme 
on aikoinaan rakennettu! Voitteko kuvitella, että tämä herra oli 
uskonut itseensä sekä tuoteeseensa niin kovin, että "uskaltautui"
tuomaan sen jo tuolloin markkinoille ja maailmannäyttelyyn
asti Aalto-maljakon muodossa!? 

Siis jokin noin modernin näköinen esine...on saanut
jo aikaa sitten legendaariset muotonsa jotka
 pitävät edelleen pintansa suomalaisessa arjessa. 
Oikeastaan nämähän ovat nykypäivänä jo klassikoita.

torstai 26. tammikuuta 2012

Äitiii, käy lukee...yks juttu!




Voi apua, 
Vanhempi tyttäreni teki källin
miesten huoneen peiliin!!!

Aika ikävästi, sanoisinko
tylysti ilmoitettu...

mutta olisitte nähneet tyttäreni 
muikean ja niiiin tyytyväisen
ilmeen!!!

-Ilo se kuulkaa on pienikin ilo- 



keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Iltaa!




Tämä päivä on mennyt nuorimmaisen
kanssa sillä hän on vatsataudissa...
yök, mikä tauti!

-Voin vain toivoa, ettei tuo
kaamea tauti kierrä meitä kaikkia-

Kaikesta huolimatta, sytyttelin muutamia
kynttilöitä sinne tänne kotonamme;
yhden kyökimme wanhan kaapin päälle
tuomaan kaunista tunnelmaa.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Hopeanhohtoinen lintu




Olemme saaneet eräältä ystävältämme
tuliaiseksi/muistoksi pari lintua.
Yhden hopeanhohtoisen
ja yhden valkoisen. Tosin se valkoinen
on mennyt rikki pudottuaan lattialle!
-AarggHh-

Tykkään laittaa esille näin talvisaikaan
tämän hopeanhohtoisen pullean linnun.
Aivan kun se pörhentelisi pakkasilmassa
itseään, pysyäkseen lämpimänä...
harmi, ettei sillä ei ole enään sitä
valkoista kaveria vieressään!


maanantai 23. tammikuuta 2012

"Akkunalla"





Akkunallamme on kimppu valkoisia
tulppaaneita. 
Minä se jaksan ihailla aina vain tuota valkoista 
väriä...

Tänään oli poikkeuksellinen ilta. 
Sillä istuimme kahvittelemassa erään ihanan ihmisen kanssa 
ja puhuimme "kaikenlaista kaunista"...toisten
ihmisten kanssa on vain niin helppoa jutella.
-Sanottakoon, että se on naisenergiaa parhaimmillaan-

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaalipäivää




Tänä päivänä kävimme
antamassa omat äänemme
kauniissa miljöössä; wanhassa
puutalossa, joka toimii tällä hetkellä
kouluna. Ai, että miten kaunis talo!

Täällä on tuprutellut lunta koko päivän.
Kävimme perinteisesti kävelylenkillä äänen
annon jälkeen. Ja toki nuo vieläkin perinteisemmät
vaalikahvitkin juotiin oikein wanhoista
kahvikupeista!

Illalla jumpalle ja sitten seuraamaan
miten vaaleissa käy...


lauantai 21. tammikuuta 2012

Viikko-ohjelmaa...




Huomenna alkaa jälleen kaupungissamme
koko viikon kestävät Pakkaspäivät.
Siinä riittää tekemistä lapsille ja nuorille
sekä meille aikuisillekkin.

Tein tänään koosteen tapahtumista, joihin
voisi löytyä kenties kiinnostusta...
ja ainahan pitää pieni porkkanakin 
mukaan laittaa, joten eniten pisteitä eli käyntikertoja
kerännyt saa viikonlopuksi pienen yllätyksen!

Nyt siis jään jännityksellä seuraamaan
saanko ketään liikkeelle...

perjantai 20. tammikuuta 2012

Wanhat Seuratavat




Olen saanut joskus aikaa sitten isältäni
erikoisen ja ihanan kirjan.

-Seuratavat - Jokamiehen käytösopas-

Nostin kirjan jälleen esille. Sillä se on
yksinkertaisesti kaunis wanha kirja ja
siinä on vielä kauniimpia kultaisia
käytöstapoja, neuvoja, että ohjeita
seuraelämään sekä elämään yleensä.
Itseasiassa kirja on hauskaa luettavaa
sillä jotkut kohdat saavat hymyn huulille
"wanhanaikaiseksi muuttuneilla ohjeistuksillaan"...

toisaalta sellainen wanhanaikainen käytös
on aika hienoa; herrasmaista, oikeastaan aika 
kaunista ja hyvätapaista. Joten eipä
ollut yhtään hassumpaa ;)
laittaa kirjaa esille, jos vaikka siitä
saisi ajattelemisen aihetta koko perheelle...

torstai 19. tammikuuta 2012

Huomenta!




Tämä aamu oli puolestaan sellainen,
että minä tyttö menenkin "tosi" myöhään
töihin. Käytin ajan hyväksi ja laitoin kotimme
"tip.top-kuntoon". Enään tarvitsee heittää
vain roskapussit ja lehdet!!!

Voikun koti näyttäsi samalta
kuin tulen...mutta voitte uskoa,
että näky on aivan toisenlainen!

"Hauskaa päivää muttei liian
hauskaa..."

-näillä sanoilla laitain meillä yleensä
koululaisetkin matkaan-

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Energiaa!!!


Eilen illalla minulla oli teematunti,
joka tarjosi nyrkkeilyä sekä
potkunyrkkeilyä...




Aika pian tunsin olevani
vähintään " Rocky "...
sillä hetken heiluttuani
ihanalla teematunnilla
pääsin kyllä niin hyvään vireeseen...

 Kun harpoin kotirappusia tunnin
jälkeen ylös tuli mieleeni vielä tuo
kyseinen leffa ja kohtaus missä Rockykin
juoksee portaat ylös ja tuulettaa
voitonriemuissaan koko kaupunki
taustallaan...

arvatkaa mitä?

"Meinasin mutten kehdannut"
tuulettaa kotiovellamme vähän 
samaan malliin!!!


Pätkä kyseisestä leffasta:


tiistai 17. tammikuuta 2012

Muija-purkkien tarinaa




Olen saanut ihanalta ystävältäni
Marimekon Muija-purkkeja
joskus aikaa sitten...

Näihin purkkeihin liittyy hauska
tarina, sillä ymmärtääkseni ystäväni tilasi kaikki
ne loput purkit, joita pystyi/onnistui vielä
siihen hätään tilaamaan ennenkuin kyseiset punaiset
Muija-kuosiset purkit loppuivat! Ja tulihan niitä
hänelle jokunen!!! -Ystäväni keittiö on raikkaan
punavalkoinen, oikeastaan valkoinen punaisine
yksityiskohtineen ja sinne pääsi suurinosa hänen tilauksestaan.
Muutamat purkit jatkoivat matkaa...
Me saimme iloksemme nämä...kun katselen noita purkkeja
ikkunallamme tulee mieleeni vahvasti ihanaa energiaa
täynnä oleva pikku"muija"...
sillä sellainen hän on!!!

Hauskaa, miten jotkut tawarat vievät
aatokset aivan muihin tuuliin.

Terveisiä pikku Muijalle...
;)


Vanhempi tyttärenikin näyttää myös pitävän
kyseisistä purkeista sillä hän on "ominut ne
tällä kertaa itselleen". 

maanantai 16. tammikuuta 2012

"Ovistoppari"





Vanhimman tyttäreni huoneen ovi on
alkanut "temppuilla"...
liekkö se näitä wanhan talon ihanuuksia
sillä huoneen ovi painautuu hiljakseen itsestään kiinni.

Minua tämä ärsyttää...
mutta ei enään, päinvastoin
nyt hymyilyttää!!!

Sillä keksimme ihanan "ovistopparin"!!!

Hauskaa illanjatkoa!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Aatoksiani eräästä kirjasta








Mitä tapahtuu, kun lapset jättävät kotipesän?

Sain mieheltäni lahjaksi erittäin hyvän kirjan.
Liekkö hän kaukaa viisas vai tunteeko minut
niin hyvin, että ajatteli auttaa minua askeleen
eteenpäin käsittelemään, pohtimaan tulevaa
tuntien naisensa niiiiin perhekeskeiseksi!

Olen lukenut ja pureskellut, miettinyt sekä
itkenyt...suorastaan rypenyt äitiyden tuomissa
uusissa kuopissa. Toisaalta olen pohtinut ja
fiilistellyt uudenlaista elämänvaihetta, olisiko
se minkälaista sekä toisiko se tullessaan kenties
minun täyteen sydämeen uusia juttuja...
sellaisia yhtä pakahduttavia ja onnentäyteisiä
kuin muistot perhe-elämästämme mielikuvissani
ovat?

Kirjan nimi on osuvasti: Tyhjenevä pesä- Täysi
sydän.
Ja juuri näin "tunnen"! Minulle oli jo aikaa
sitten selvä, että haluan äidiksi, oikeastaan
suurperheen äidiksi. Mieheni ilmoitti karuun
tapaansa, ettei meinaa ajaa pikkubussia ja katsella
taustapeilistä seitsemää kaltaistani tyyppiä!!!
Onneksi tämä tapahtui jo suhteemme 
alkutaipaleella!
Paljastettakoon, että lapsilukumme jäi kolmeen
vaikka neljättä tehtiinkin molempien mielikuvissa
kovasti... ei siis yksistään minun! Kaitpa miehenikin
on oppinut nauttimaan tästä meidän tapahtuma-
rikkaasta ja hyvinkin värikkäästä perhe-elämästä.

Nyt kun ajattelen ja kuuntelen kahden vanhimman
lapsemme elämänsuunnitelmia voisin kuvitella,
että toisen heistä onnistumme, ehkä pitämään kotoalähdön
jälkeen fyysisesti lähellä mutta toisen heistä taitaa
maailman tiet kuljettaa kauaksikin...mene ja tiedä
mutta äidinvaisto vain sanoo näin! Suren siis etukäteen,
jotain sellaista, jota ei ole edes vielä tapahtunutkaan!!!
Haluaisin niin pitää kaiken lähellä sydäntäni ja ehkä,
hallitsettavissani, jonka tiedän olevan väärin sekä
turmiollista. Aikaa minulla onneksi on opetella
irtipäästämään ja luottamaan... se vain vaatii etukäteis-
työtä itseltäni. Ja luulen, että nämä omat pohdinnat
ja pureskelut ovat juuri alkua tälle uudelle tulevalle
elämänvaiheelle ja ennenkaikkea itselleni äitinä ja
naisena. Olen aina nauttinut suunnattomasti kaikesta,
jota me olemme perheenä yhdessä tehneet. Ja voi miten,
kiitollinen olen ollut kun olen saanut olla lastemme
kanssa kotona heidän ollessa pieniä! Näin jälkikäteen
ajateltuna nuo kuullostavat niin kliseisiltä mutta ovat
oikeastaan minulle ihanaa ja korvaamattoman upeaa aikaa...
miltei parasta elettyä elämää!!!

Tämä kirja tarjoaa siirtymätukea juuri meille naisille, jonka
pesä on parhaillaan tyhjenemässä tai tyhjentymässä...
Se avaa ovia aikuistuvaan nuoreen, parisuhteeseen sekä
laittaa pohtimaan myös omaa suhdetta elämään.
Kirjassa puhutaan myös ikääntymisestä, vaihdevuosista,
terveydestä sekä työstä. Tärkeistä asioista. Lisäksi
kirjassa on oikeita kertomuksia erilaisista naisista,
"samanlaisessa elämäntilanteessa".
.
En voi kuin suositella lämmöllä tätä kirjaa, joita
asia kiinnostaa tai koskettaa jollain tavalla!!!






lauantai 14. tammikuuta 2012

Talven ihanuuksia




Eilisillan tunnelmia...

lähdimme eilen illasta vielä
luistinkentälle!

Pienimmät ystävykset luistelivat
ja me mieheni kanssa potkukelkkailtiin!!!
Sain niin hurjaa kyytiä, että
piti pidellä potkukelkan penkin
laidoista kiinni kun pelotti...

Ps. Mutta minä tyttö se potkuttelin miehelleni
mukavat ja varmat kyydit.



Talven syliin - Petri Laaksonen ja Virve Rosti:




perjantai 13. tammikuuta 2012

Hola!


-Espanjalaista kasvishöystöä ja chorizoa,
rapeaa leipää
sekä 
makeaa suklaakakkua-



Tämän viikonlopun aloitimme
espanjalaisittain!
O'le!

Sillä tänään minä tyttö pääsin ajoissa
ja ajattelin hemmotella perhettäni.

 Espanjalaisen aterian aluksi nautitaan tapaksia,
toisinaan jopa niin, että aina pääruokaa ei edes
tarvita. Omia tapasherkkuja on mm.
 ilmakuivattu kinkku eli jamón serrano,
 juustot, oliivit ja rapea leipä. 
 Tapasten kanssa nautitaan täyteläisiä punaviinejä;
tosin meillä toimi tänään Joulusta jäänyt punaviini
"täyteläisenä tapasviininä" ;) 
tai sitten pöytään kannetaan raikkaita valkoviinejä.

Espanjassa ruokailu ei ole vain syömistä varten, 
vaan se on erittäin tärkeä kokoontumis-ja seurusteluhetki
perheenjäsenten sekä ystävien kesken,
joten mikä onkaan parempi tapa aloittaa
viikonloppu kuin tämä...

Tosin kummitäti oli tai on parasta aikaa
syömässä kummilapsensa kanssa, joten yksi
perheenjäsenistämme puuttui mutta meidän pöydästämme
löytyi tällä kertaa nuorimmaisemme oma ystävä, joten
välimeren tunnelmissa ollaan siis kaikin puolin kun
pöytäseurueet ovat ihanasti "vinksallaan"...
-hauskaa-


torstai 12. tammikuuta 2012

Kahvila Kaneli




Tänään oli äidilläni pienimuotoinen
juhlapäivä. Juhlasankari pääsi
kauniiseen miljööseen juhlimaan
omaa päiväänsä...
sillä teimme alkuillasta treffit
kyseisen kahvilan eteen.

Tämä kahvila on sisustettu wanhoilla
mööbeleillä ja kertakaikkisen 
ihanilla pienillä ja suurilla
sisustusjutuilla...
sekä tarjoilut ovat todella herkullisia!

Tällä kertaa bongasin kahvilan takan 
reunuksesta osuvan kyltin itse sankarille
kuin meille kaikille muillekin;
-Ole onnellinen tänään-

Onnellista illanjatkoa.


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

House Rules




Kun on selvät ja yksinkertaiset
säännöt talossa niin homma pelittää!

Ainakin sen pitäisi pelittää?

Eteisaulan kranssin keskelle
laitoin hyvin selvät -kotimme
säännöt- kaikkien nähtäville.


tiistai 10. tammikuuta 2012

"Kristallia..."




Ruokahuoneemme kattokruunu
sai kristallipallonauhaa
ympärilleen. Nuo pienet
tähdet tuikkivat meillä jo Joulun aikaankin
mutta jätin ne vielä talven jatkoksi...
ja perheemme iloksi, lamppuumme
roikkumaan!

Kynttilöiden lempeä valo saa kauniiita
heijastuksia aikaan noissa pienissä
ja kauniissa palloissa sekä tähdissä.

Kaunista päivänjatkoa!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Glitteriä...




Tunnustan!
Nyt jo...

Sillä, alkovin naulakko sai "uutta ilmettä"
kun kokeilin Loppiaissiivouksen
yhteydessä muutamia "glitterimäisiä
virityksiä"...

Sillä wanhojen pullojen ja lahjaksi
saamamme kynttiläjutun taakse
virittelin wanhahtavan hopeisen peilin,
iltaisin tuo peili toistaa kauniisti kynttilänvaloa.

Nuorimmaisen tanssimekon edustassa on
myöskin ihanaa -kiiltoa ja talven kylmää
hohtoa- glitteriä!!! Oikeastaan talvikuukausiin
sopii sisustuksessa kristallit, hopeat,
metallit yms. kylmää huokuvat elementit...


-Täällä hoidellaan parasta aikaa nuorimmaistamme, 
sillä hän sairastui kesken työpäiväni ja
äidiniloihin kuuluu myöskin tälläiset
 ensihoitajan ja sairaanhoitajan -työmaat;
joista ei ollut muistaakseni mitään erillismainintaa 
kun moisia työsopimuksia joskus muinoin kirjoittelin-
-vitsi,vitsi-


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Loppiaissiivousta




No niin, nyt se on tehty!
Nimittäin Loppiaissiivous.

Koko eilinen päivä siihen menikin...
kun keräilin Joulua pois ja siivoilimme
paikkoja kuntoon.

Ja täytyy myöntään, että
kun mieheni kantoi kuusta ulos niin, kyllä
sellainen pieni haikeus oli mielen päällä...
koti tuntuu nyt jotenkin tyhjältä ja avaralta.

Ja tästä alkaa taas se vimmattu tawaroiden
siirtely ja kenties huonekalujenkin rymsteeraus-
puuska. -Voi, voi- Kutsuttakoon sitä sitten
vaikka sisustamiseksi!!!

-Mutta nyt ulkoilemaan ja sämpylöiden
leivontaan-

Oikein reipasta alkavaa viikkoa teille
kaikille!



lauantai 7. tammikuuta 2012

Konsertti-ilta




Eilinen ilta oli upea!
Sillä pääsimme seuraamaan
Uudenvuoden konserttia, jonka 
olimme saaneet vanhemmiltani joululahjaksi.

Illan teemana oli wieniläiseleganssi,
joka alkoi jo wieniläishenkisellä
buffeella. 

Illasta vastasi kaupunginorkesterimme ja
kapellimestarina toimi eloisa ja sympaattisen
oloinen wieniläissyntyinen Sascha Goetzel,
jonka välispiikit, kertomukset pitivät 
hauskasti otteessaan mutta toisiaalta 
saimme tietää Johann Staussin elämästä
ja historiasta aivan oikeaa asiaakin!
Sopraano Elena Fink viihdytti ja toi 
omalla kauniilla persoonallaan väriä
konserttiiin. Ja tokihan kun valssista
oli kyse, nähtiin lavalla upeita tanssiaskeleitakin,
joista vastasi paikallinen tanssiseura J&V.

Pääsimme mieheni kanssa harppaamaan ajassa
taaksepäin ja saimme nauttia aidosta, lumoavasta, ehkäpä
aavistuksen ylellisestäkin wieniläistunnelmasta...

Illan päätteeksi kapellimestari Sascha Goetzel
johti niin kaupunginorkesteria kuin meitä
yleisöäkin sillä käsitaputuksin pääsimme osalliseksi
illan viimeiseen aariaan!


Tonava Kaunoinen - Johann Strauss II




perjantai 6. tammikuuta 2012

Valkoinen löytö




Joulun jälkeen olen etsinyt tosissaan
jonkinmoista naulakko/hylly -viritelmää
alkoviimme, koluten läheisiä
wanhantawarainliikkeitä ja kirpputoreja.
Eilen töistä lähtiessä kävin jututtamassa ja
kyselemässä muutamista varteenotettavista
paikoista ja arvatkaa mitä...
toisesta tärppäsi tämä ihanuus!
-Ai, että olen iloinen-
(Ja toisesta tarttuikin matkaan jotain aivan muuta,
- voi apua-)

Hyllyn päälle laitoin joitakin mieheni ja
minun kirjoja sillä saimme joululahjaksi
taasen muutamia hyviä opuksia, joita
olemme rauhoittuneet iltaisin lukemaan.

Tällä hetkellä luen niin hyvää ja liikuttavaa 
kirjaa äitiydestä, että silmät kostuvat
sitä lukiessa...mutta siitä saatan postailla
kenties tunnempana.

torstai 5. tammikuuta 2012

Kasvimaa




Tällä viikolla nuorimmaisemme
toi iltapäiväkerhosta kotiin ihanan
taika-kasvimaan.

Voi, että minä olen imenyt itseeni
näitä värejä ja ihastellut noita hauskoja hahmoja.
Tuo isosilmäinen kasvimaan mato
on lempparini!

Huomenna on loppiainen...mikä
tarkoittaa, että Joulusta tulisi
pikkuhiljaa jo luopua. Tänä vuonna en
tohtisi millään riisua Joulua pois mutta
olen tehnyt hiljaisen päätöksen,
jos vaikka lauantaina...

Oikein leppoisaa loppiaista
kaikille!


keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Pillerirasia ja sanakirja





Tietokoneen vieressä, wanhan ompelukonepöydän
päällä on minulla tällä kertaa esillä muutama kaunis 
ja tärkeä lahja/muisto eräältä huipputyypiltä...

Halusin laittaa häneltä saamat lahjat vierekkäin
sillä niitä silmäillessä tulee väkisinkin hymy huulille
ja ajatuksiin lämpöä. Kaunis pillerirasia ja Savon
murteen sanakirja ovat nyt käden ulottuvissa, jos
ja kun niitä tarvitaan! Ja uskokaa tai älkää
sanakirja onkin ollut toisinaan tarpeen...

-Pillerirasian sisus odottaa vielä sisuksiinsa jotain-


tiistai 3. tammikuuta 2012

"Kihlajaiskahvilla"


Tänään oli ikimuistoinen ilta, sillä
serkkupoikani käväisi kaupungissamme
kihlattunsa kanssa ja me saimme myös juhlistaa hieman 
tätä heidän ihanaa juhlapäivää, vaikkakin kihloihin oli
menty jo viime syksyn aikana...
mutta tälläistä syytä saa juhlia hyvällä
omallatunnolla milloin vaan!




"Ei onni tule köyhyydestä tai rikkaudesta,
ei maailman antamista aineksista.
Se tulee meistä sisältä, hiljaa hymyillen,
suukottaa poskelle ja kuiskaa korvaan,
- Sinä olet minun valittuni."

maanantai 2. tammikuuta 2012

Tammikuu 2012



Niin se vaan pyörähti arki
käyntiin! Oikeastaan aika
kiva juttu, tuttu ja turvallinen
rytmi ja terveelliset elämäntavat!

Eilen illalla alkoivat ajatukset kääntyä
jo työmaalle ja hyvillä mielin voi
aloittaa Uutta Vuotta sillä 
oikeastaan kiva oli mennä jo töihin...

-Joulu on vielä kodissamme mutta
eilen virittelin pienen pöytämme 
päälle jo vähän talvisiakin mietteitä-

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa
kaikille!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuodenvaihde




Eilen juhlistimme vuodenvaihdetta
ja 
alkavaa Uutta Vuotta 
Espanjalaisen keittiön makujen kera.

Saimme saman pöydän ääreen omia
ystäviämme kuin vanhempien lasten
ystäviä läheltä ja kaukaa.



Ilta kului leppoisissa ja perinteisissä
tunnelmissa. Valettiin tinoja ja 
ennusteltiin niistä tulevaa vuotta...
Saas nähdä toteutuuko ennustamani
asiat?! ;)




Ja toki istuttiin mieheni kanssa
kerraten ja muistellen viime vuotta
ja suunniteltiimpa vähän tulevaakin...
-venekesä jo mielessä-!!!

Oikein hyvää alkavaa vuotta 2012
teille kaikille lukijoille, ystäville, tuttaville
tai muuten vaan blogiini tupsahteneille!!!