Wanhaa ja valkoista elämää keskellä kaupunkia!

Wanhaa ja valkoista elämää keskellä kaupunkia!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ystävänpäivät jatkuivat

Ystävänpäivän vietto jatkui meillä ihanissa tunnelmissa sillä olemme saaneet huipputyypit ystäviksemme; kahvittelua; suolaisten ja makeitten herkkujen kera sekä vitsejä, että vakavempiakin asioita tuli puhuttua ja käytyä läpi. Ystäväni toi meille jokaiselle oman värisen ruusun, jonka väri kertoi omaa tarinaa ruusun saajasta...HUIPPU-IDEA jaettavaksi! Kaiken kukkuraksi hän oli leipoa pyörättänyt herkullisen tuomisen, ja ihanaa herkkua se olikin. KIIITOS!


Tänään soitin ystävänpäivä puhelun mummilleni; tärkeälle ystävälleni. Hänelle on niin helppo soittaa ja kertoa omista asioista, juttumme vaihtelevat nauruisista perhekoukeroistamme aina vakaviinkin asioihin. Tänään puhuimme mm. kuolemasta, uskosta ja Jumalasta. On rikkaus saada jakaa hänen kanssaan asioita. Lapsesta lähtien olen kokenut hänet turvakseni...kerran, jopa soitin hänelle monien satojen kilometrien päähän kun olin niin huolissani siitä kun vanhempani eivät olleet tulleet vielä kotiin- he kun olivat lähteneet viemään muuttokuormaa uudelle asunnollemme...silloin ei vielä ollut kännyköitä, että olisin voinut soitella perään! Mummini valoi puhelimessa minuun uskoa, että kyllä he sieltä kohta tulevat ja niinhän he tulivatkin!!! Onneksi. Ja arvata saattaa, että kyllä oli muuten mummikin ollut huolissaan siihen asti kunnes äitini soitti hänelle takaisin, että kaikki hyvin. ;o)




Omanväriset ruusumme...



Wanhat arabiat kuuluivat ehdottomasti tähän päivään...



Ystäväni leipomaa herkkua...





Sydämellistä päivää!!!

2 kommenttia:

  1. Sinulle Ystäväni sinne kilometrien päähän,ihanaa Ystävänpäivää:)))Minua sykähdytti kun kerroit mummostasi,voi mikä aarre sinulla on vielä elämässäsi <3 Kaipaan omaa mummoani,hän oli minulle niin tärkee.Iloa ja Valoa päivääsi,haluksia:))t.MK

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin, halein toivottelen sinulle ystävänpäivää!
    Hän on tosiaankin ihana aarre!!!
    Mukavaa illanjatkoa.

    VastaaPoista